LAULAJA			(sanat: Hannu Nurmio)

Luoja kulki luiden päällä autiolla rannalla,
näki luita luiden päällä mustuneella sannalla

Näki palaneita puita, pystyyn kuolleen erämaan
Tuhkastako täytyy luoda luomakunta uudestaan?

Tutkiskeli linnun luita, karhun luita katseli
Luoja mietti mielessänsä: teenpä näistä laulajan

Nikamia, niveliä käsissänsä käänteli,
luita liitti luiden päihin, paikoilleen ne väänteli

Kallon nosti kaulan päähän, hampaat laittoi leuan luuhun,
kielen pisti kiinni suuhun, säkeistöjä sylkemään

Lihan loihti luiden päälle, jänteet kiinni jänteisiin
suonet solmi kiinni suoniin, lihakset kiinni lihaksiin

Vaikka sen hyvin tehdä taisi, jotakin jäi puuttumaan
Ei saanut Luoja luomustansa ihmiseksi muuttumaan

Mistä sille vielä sielun saisi nahan alle asumaan,
miten oudon opettaisi rakkautta tuntemaan?

Kultahiekan jyväsistä sille varmaan sielun saan,
tai makeimmista hedelmistä, joita päällään kantaa maa

Tai keveimmistä höyhenistä, Luoja mietti itsekseen
niin ja taivaan tähtösistä, niistä sille sielun teen

Kosketti haahkan höyhenellä ja omenan siemenellä
kultahiekan jyväsellä, niin, ja taivaan tähtösellä

Silloin oppi luojan luoma itkemään ja nauramaan,
niin sai vihdoin viimein luoja laulajansa laulamaan

Lauloi laulun laulaja, luinen kantele käsissään
lauloi lehdet metsän puihin, lauloi linnut lentämään



Copyright: Rillumarei Productions, 1997